Jatketaan vielä kolmannen julkaisun verran pitseistä! Tällä kertaa esittelen kokeiluluonteisia projektejani, joissa olen lähtenyt yhdistämään alkeellista nypläystaitoani ja trikookudetta.

Nypläys, tuo raumalainen synnyinlahja. Tämän käsityötaidon minulle opetti äidin isä eli pappa ollessani noin ala-asteikäinen. Kuuden parin utista aloitettiin ja jossain vaiheessa tehtiin nenäliinan reunapitsiäkin. Ehkä siitä joku perusosaaminen takaraivoon jäi – jos ei muuta niin ainakin kova into opetella tuo taito aikuisiällä uudelleen.

Mutta peruslaiskan käsityöläisen into loppui hyvin lyhyeen pellavalankojen kanssa näperrellessä. Materiaaliksi mietin kaikenlaista lankaa ja köyttä, mutta virkkausvillityksen myötä trikookude tuntui varteenotettavalta vaihtoehdolta. Ainakin materiaalia oli helposti saatavissa ja jatkojalostus vaatteeksi voisi olla mahdollista.

Ensimmäisessä kokeilussani oli neljä paria ja kuteet oli leikattu t-paidasta noin sentin levyisinä. Nopeasti tuli huomattua, että puolilyönti oli kokolyöntiä hyödyllisempi ja että materiaalin joustavuuden kanssa sai olla todella tarkkana.

527060_10150660312933495_1153462326_n

 

Paksun materiaalin kanssa työskentelyssä oli omat hyvät puolensa: kun struktuuri oli näin selvästi nähtävissä niin nypläyksen teoria aukeni itselleni todella tehokkaasti. Jokaista lankaa pystyi seuraamaan ja jokaisella kierteellä oli iso merkitys. Toisaalta hankaluutensa toivat aloitukset ja lopetukset, kun trikookuteen solmiminen ei ollutkaan ihan yhtä ketterää kuin ohuen pellavalangan. Jännityksellä jäin myös odottelemaan, mitä tapahtuisi kuteen loppuessa kesken työn…

Ihan ekaksi lähdin soveltamaan tätä tekniikkaa aika suureellisesti uusiin pitsimissipukuihin. Sain suunniteltavaksi vuoden 2012 kisoihin hallitsevalle missille pari erikoispukua ja käytin molemmissa tätä tekniikkaa. Ensimmäisen puvun kohdalla päätin, että nyt teen niin klassisen mustan pitsin yöhön sopivan puvun kuin vaan osaan. Yläosaan tuli nyplättyä verkkoa ja pientä apua sen muodon suunnitteluun tuli perinteisestä viuhka-mallista. Hihat nypläsin erikseen ja ompelin yläosaan käsin. Tässä on kuitenkin jo nähtävissä, että hyvin pienillä kuvioinneilla saa aikaan aika kiinnostavaa jälkeä.

DSC03120

anette_musta

Toinen asuista oli vielä kunnianhimoisempi ja suuritöisempi, sillä siinä päätin ratkaista hirvittävän kuteiden päättelyongelman ompelemalla kuteet reunoistaan tasoksi. Ihan hullu duuni, sillä kuteitahan olikin yhtäkkiä työssä jotain 50 ja sadan välillä, eikä niiden ompelu reunoistaan ollut todellakaan sieltä helpoimmasta päästä. Tähän vielä lisäksi hame, johon tuli kymmeniä pystysuuntaisia frilloja, sekä tekonahasta kirurgiveitsellä kuvioitu vyö, joka on tietysti kaksinkertainen ja tikattu kaikkien reikien ympäriltä… No, onneksi lopputulos on tällainen!

anette_pun2

Näiden showpiece-kokeilujen jälkeen yritin palata maanpinnalle ja tehdä jotain oikeasti kaupallista. Suunnittelin kaavan, jossa viuhka-kuvion avulla sai yhdestä palasta toteutettua koko yläosan. Tämäkin projekti tyssäsi siihen, että yhden palan nypläys vei aivan liian kauan aikaa eikä muotokaan ollut lopulta ihan niin toimiva kuin odotin. Onneksi apu-Luka auttaa nypläämisessä silloinkin, kun oma toivo alkaa hiipua.

Mallia oli siis jälleen yksinkertaistettava ja pienennettävä, jos todella ajatuksena olisi jokin toimiva tuoteidea. Päätin poiketa vaatetusalalta sisustuspuolelle ja kokeilla ihan vaan pyöreän jakkaran päällystämistä. Tämä tuoteidea lähti erääseen kilpailuunkin, muttei siellä sen kummemmin menestynyt. Tuote kantaa nimeä ”Ahteralune” ja on kyllä siinä mielessä kehitystyönsä päässä ja tilattavissa, jos joku jakkaroilleen tällaiset vähän erilaiset pitsipäällysteet tahtoo!

Uusin sovellukseni trikookudenypläykselle löytyy meidän tv-tason takaa. Kaikkihan tietävät, miten siististi useiden eri laitteiden johdot risteilevät siellä, ja kun joku laite ei toimi tai jotain johtoa pitää siirtää niin aina ne asettuvat yhtä siististi uudelleen… Jep.

DSC_0003

Karvaisen apurin ansiosta meillä on tason edessä lasiovet, joten takaosaa ei voi kokonaan peittääkään. Tasoa myös liikutellaan aika ajoin, koska johtoja pitää välillä siirtää tai sitten käy niin, ettei jokin laite vaan yhtäkkiä toimikaan. Takaosan tuli olla siis joustava ja ilmava, joten mikä sopisi paremmin kuin isoreikäinen verkko? Ja miten sellaisen muka muuten voi tehdä kuin nypläämällä? Siispä meidän tv-tasoa koristaa nyt verkko, joka vaati vain 8 ruuvia asennukseen ja on poistettavissa siitä näppärästi uusia asennuksia varten.

Ehkä näistä kokeiluista ja ideoista näkyy kiinnostukseni nimenomaan nypläyksen tekniseen toteutukseen, ei niinkään upeisiin ja koristeellisiin malleihin. Kyseenalaista voi myös olla, miten kauan voi puhua nypläyksestä vai onko tekniikka enemmänkin jotain solmeilua. Näistä varmasti välittyy myös se ajatusmaailmani, ettei kaiken perinteisen tarvitse olla tylsää ja kehittymätöntä vaan perinteestä voidaan ammentaa uusia ideoita loputtomasti.

Nypläyksen perinteitä vähän eri tavalla ravistelee ihana Tarmo Thorström, jonka tekemisiin kannattaa tutustua nettisivuilla ja facebookissa. Ehkä jotain yhteistyötäkin on jo viritelty… 😉