Vauhdikkaan kesän jälkeen se koittaa onneksi vihdoin – syksy ja arkinen puserrus läpi synkkien loskakuukausien! Europeade-kirjoitukset loppuvat nyt seinään ja viime vuoden linnanjuhlapuvusta on edelleen esittely tekemättä, mutta onneksi lähiaikoina saan vielä palata kumpaankin projektiin. Ehkäpä niistä muisteloista syntyy jotain järjellistä tännekin.

Juuri nyt tekee vaan enemmän mieli suunnata katseet tulevaan. Kun puskee pää kolmantena jalkana projektia maaliin ei oikeastaan enää edes välitä siitä, miksi jotain tekee. Sitten kun projekti loppuu ja tulee hiljainen hetki alkaa pää täyttyä ajatuksilla siitä, mihin oikeasti haluaisi elämän vievän. Vielä rankempaa on miettiä, mihin haluaisi viedä itse omaa elämäänsä.

Kirjoitin reilu vuosi sitten, miten olin innostunut KonMarin ideologiasta. Työhuoneeni kaaosta katsoessa tiedän, että no ihan ei mennyt vielä oppi perille eikä siisteydestä palkinnoksi luvattu henkinen tasapaino ole lähelläkään. Siispä hankin alennusmyynnistä KonMarin toisen opuksen sekä Rinna Saramäen Hyvän mielen vaatekaapin, jotta voisin aloittaa oppimisprosessin alusta paremmilla tuloksilla.

En tässäkään kirjoituksessa halua tehdä mitään lyhennelmiä KonMari-metodista enkä referoida Saramäen loistavaa tietokirjaa vaan kehoitan sua lukemaan ne itse ja tekemään niistä omat päätelmäsi.

20170824_100316

KonMari kehoittaa aloittamaan vaatteista, koska iloa tuottavien vaatteiden tunnistaminen on useimmille ihmisille helppoa. Tiesin jo ekalla kerralla, että ammatin puolesta se ei todellakaan ole mulle helpoin osa-alue. Vaatteiden määrä ei ole mulle niinkään suuri ongelma kuin luulisi, mutta olen tullut tosi kriittiseksi vaatteiden istuvuudesta ja käyttömukavuudesta. Haluaisin olla myös triplasti tarkempi ostamieni vaatteiden laadusta, sillä mikään ei riso niin paljon kuin kieroon leikattu T-paita ja pesun jälkeen rätisevä neuletakki.

Mietin pitkään tän kirjoituksen näkökulmaa. Haluaisinko esitellä mun kaapista löytyvät luottovaatteet ja lempparit, joista en ainakaan luovu? Haluaisinko kertoa miten olen ”valaistunut” ja parantunut himohamstraajan ensioireista? Mutta koska mulla on tähän aiheeseen myös ammatilliset intressit niin yritin löytää aiheesta tuotekehitys-näkökulman. Opettavaisen työharjoittelupaikkani, Globe Hopen ideologiaa mukaillen: Maailma ei kärsi materiaalien vaan ideoiden puutteesta.

Globe Hope käyttää tuotannossaan isoja ylijäämäeriä, mikä vaatii omanlaisensa varastoinnin ja käsittelyn. Massojen käyttö on järkevää, jos lopputuloskin suunnataan massoille. Mä olen henkilökohtaisesti enemmän sellainen ”keksijäluonne” ja vaikka jokaisen tilaustyön aloitus ns. nollasta on aika raastavaa, se on myös just sitä vaihtelevuutta jota kaipaan.

Vaatteen (tai minkä tahansa tuotteen) käyttöiän pidentäminen ennen kierrätystä on järkevää. Mitä pienemmällä korjauksella tai muutoksella selviää, sen parempi. Viime aikoina olen huomannut, että korjausompeluja kysellään enemmän kuin ennen. Ne eivät varsinaisesti ole herkkuruokaani vaan perusnäkkäriä, mutta KonMarikin kehoittaa suhtautumaan pakollisiin asioihin ylitsepursuavan innokkaasti. Korjausompelukammoni johtuu ehkä siitä, että usein vetoketjun vaihto on kalliimpaa kuin uuden mekon osto, esimerkiksi siitä syystä, että korjausompelun ALV on järjettömästi jokunen vuosi sitten nostettu 24 prosenttiin. Korjausompeluissa voi mennä siitä, mistä helpoimmalla pääsee, jos asiakaskin pyytää että ”korjaat vaan pikaisesti, ei oo paha homma (mut en kyllä ite osaa tehdä mitään)”. Niin kauan kuin korjausompeluun suhtaudutaan sillä asenteella, että jos halvalla joku tekee niin korjataan, muuten ostetaan uusi, ei mun omakaan suhtautuminen korjausompeluun pääse paranemaan.

Otsikoin tämän kirjoituksen ”Tää on hirveen kiva, mutku…”, koska lähes jokainen meistä käyttää sitä lausetta vaatekaapin siivouspäivänä. Sama lausahdus tulisi muistaa myös aina ostoksilla: jos käytät sitä sovittamastasi vaatteesta, poistu kaupasta ilman ostoksia (ellet ole valmis korjauttamaan epäkohtaa). Päätin siis tämän kirjoituksen näkökulmaksi ottaa ne harmaan alueen vaatteet, joista luopumisen estää jokin perusteltu, ehkä korjattavissa oleva seikka. Mä olen tän osaston suhteen todella pro, koska mulla on edellisen siivouskierroksen jäljiltä ihan kokonainen kaappi pelkästään näitä…

20170824_100359

 

Suurin osa näistä luopumisen kannalta haasteellisista vaatteista on niitä, jotka olen tehnyt itse. Haikeus liittyy totta kai siihen, että oma vaiva näkyy sekä rahallisena että tunteellisena lisäarvona. Olisi helppoa, jos tekisi itselleen hyviä perusvaatteita, käyttäisi ne loppuun ja sitten kierrättäisi materiaalin asianmukaisesti. Mutta kun on vuosikaudet keskittynyt tekemään itselleen mitä mielikuvituksellisempia mekontekeleitä kierrätysmateriaaleista… Ou nou.

Meillä on kodissa tosi hyvät vaatesäilytystilat, joten se ei ainakaan estä ylimääräisten vaatteiden kertymistä. Raahasin tyhjäksi sen henkarikaapin, jossa periaatteessa ovat kaikki käytössäni olevat juhla- ja arkimekot. Tämä ei sisältänyt parempia iltapukuja, eikä trikoomekkoja. Kuten kuvasta huomaa, ihan ensimmäinen ongelma oli sekalainen seurakunta henkareita, mutta tilanteen muuttamiseksi olin jo varannut 50 uutta henkaria.

20170823_131559

Noin 15 ihan varmasti säilytettävää asua/asukokonaisuutta oli helppo valita, koska osa niistä oli esiintymisvaatteita. Valitsemistani vaatteista yllättävän moni oli valkoinen, musta tai tummansininen. Kaikkia mekkoja yhdisti henkilökohtainen hyvän maun pukeutumissääntöni: lyhyissä mekoissa oli peittävä yläosa ja/tai hihat, kapeaolkaimisissa mekoissa oli pitkä helma.

Ei ollut siis kovinkaan suuri yllätys, että mutku-pinoon päätyneet vaatteet olivat pääosin kapeaolkaimisia ja lyhythelmaisia.

Olen monesti hyödyntänyt yhtä Burdan kaavaa, jolla olen saanu yläosasta hyvin kroppaani istuvia mekkoja. Koska mieli (yllätysyllätys) on muuttunut, kaikissa näissä oli ongelmana se, ettei niiden yläosan malli vaan enää kiehdo. Musta iltapuku olisi hyödyllinen lisä vaatekaappiin, mutta se tarvitsisi uudet tukiluut sekä olkainratkaisun. Koska kangas on hyvälaatuinen ja puku tarkasti ja laadukkaasti tehty (koska en alunperin tehnyt sitä itselle), sen korjaus kannattaa. Keijukaismainen kravattimekko oli aikanaan I-H-A-N-A, mutta nyt sen muokkaus nykyisen muotimaun mukaiseksi olisi ehkä työlästä. Korjaan ja silitän, mutta siirrän ehkä muistojen laatikkoon… Vaalea mekko menee päälle nipin napin, mutta saumavaroista voisi löytyä ratkaiseva sentti. Korjaus luultavasti kannattaa.

Koska oikeankokoisten rintsikoiden omistaminen on ihan tarpeeksi haastavaa, inhoan vaatteita joiden kohdalla joudun valitsemaan olkaimettomat rintsikat tai jotkut vielä haastavammat. Samaan aikaan kuitenkin rakastan avoimia selkiä! Tässä mustassa mekossa yläosa istuu kivasti, vaikka oon käyttänyt sitä yleensä ilman liivejä. Suurempi ongelma on vyötärön korkeus, sillä mekon vyötärö jää ikävästi kaksi senttiä liian korkealle ja aiheuttaa illuusion suuremmastakin pömppövatsasta. Työläs korjaus ja vielä harmittavasti pesussa kutistunut päällikangas: mekko päätyy saksien kautta takaisin kangasvarastoon. Sama korkeusongelma on myös vaaleassa mekossa, joka on tehty vanhoista käsipyyhkeistä. Vetoketjun vaihtaminen ei olisi myöskään pahitteeksi, joten vyötärön ratkominen kannattaa, siispä korjauspinoon.

Tämä farkkumekko on legendaarinen, se on farkkuinnostukseni ensimmäinen teos. Ilmeisesti mulla oli joskus tissit, mutta ainakin tällä nykyisellä vartalolla yläosa on kaamea. Frillahame on erillinen ja se on jo kertaalleen korjattu vyötäröstä siistimmäksi, koska aiemmin vyötärössä oli kuminauha. Vyötärö tosin on nyt 10cm liian suuri ja pienentäminen aiheuttaisi sen, että se olisi lyhyempi kuin käyttömukavuuteni vaatii. Tulisiko kokonaisuus korjauksen jälkeen käyttöön? Välttämättä ei, mutta kokonaisuus on painava ja suuri: sen sullominen muistolaatikkoon ei välttämättä olisi yhtään parempi ratkaisu. Korjauspinoon, mutta harkinnan alle.

Tämä värikäs mekko on myös vanha ja joillekin tutunnäköinen. Tykkään sen helmaosasta valtavasti ja siksi se onkin selvinnyt kaikista siivousoperaatioista koskemattomana. Trikoosta tehty yläosa ei vaan iske enää yhtään. Selän yksityiskohta on kiva, mutta jälleen kerran vihaan rintsikkaongelmaa. Mekko joutaa korjauspinoon, sillä alaosan hulmuavan helman haluan käyttöön ensi kesänä. Toisessa mekossa yläosa puhuttelee, alaosa ei. Mekko mahtuu juuri ja juuri päälle, joten kiireessä saattaisin lähteä siinä ulos katsomatta sivuprofiilia… Yläosa on alunperinkin kierrätetty toisesta vaatteesta, joten korjauksen jälkeen se voi saada vielä kolmannen elämän. Huikeaa!

Tästä mekosta luopuminen harmittaa. Kangas on Ikeasta, mutta kauluksiin käytin isäni vanhan kauluspaidan paloja. Selkäosan vetoketju on ihana. Mekko istuu hyvin ja käyttäisin sitä varmasti edelleen, jos kangas ei olisi kulunut pesussa törkeän näköiseksi. Pimeässä kapakassa mekko voisi vielä olla ok, mutta käyn diskoissa vähän turhan harvoin. Katsotaan otanko sen vielä laivareissulle ”jäähyväiskeikalle” ennen kuin pistän sen paloina tilkkutyölaatikkoon odottamaan jatkojalostusta.

Tämän mekon materiaali on ihana ja kuosi upea. Leikkaus liittyy kouluprojektiini, jossa printtimalliston inspiraationa käytin sussuna-nimistä perinneasua. Se on suorasarafaanien sukua. Jostain syystä tein mekosta itselleni 3 kokoa liian suuren tai niin ainakin kainaloista voisi päätellä. En myös tajua, mikä järkeilyvirhe mulla on käynyt pääntien halkion kanssa, koska se on susiruma. No, mekko päätyy materiaalinsa ja historiansa takia korjaukseen, ehkä siitä tulee pelkkä hame, ehkä lyhyempi tunika. Ehkä myös pikkuhiljaa olen päässyt yli ajatuksesta, että kaikki A-linjaiset mekot huutavat että OLEN RASKAANA, koska luonnollisesti tämä oli silloin aika kiva. Toivottavasti saan siitä vielä käyttökelpoisen!

Siivouksen lomassa vaatteiden sovittaminen kannattaa. Näistä kahdesta olin toisen suhteen aivan varma että se häipyy, toisen suhteen taas melko varma että se jää. Valkoisen mekon olen saanut tanhuryhmän ohjaajalta, se on tuotu ulkomailta. Se on varovaisen arvion mukaan puuvilla-pellava-sekoitetta, leveää mallia, mutta vyöllä kiedottava. Pääntien avaruuden ja mekon ainaisen ryppyisyyden takia olin varma, että laitan sen eteenpäin. Ekaa kertaa huomasin, että takana olevan kuminauhan voisi helposti korjata ja pääntien saada pienemmäksi. Rypistyvyyteen en keksinyt pikaratkaisua, mutta materiaalinsa takia varma lähtö muuttui kuitenkin hyväksi löydöksi. Pidän ihollani mielummin luonnonmateriaaleja. Toista mekkoa olin itseasiassa käyttänyt, noh, viimeisen vuoden sisään. Se on ollut mukava mekko tilanteisiin, joissa juhla ja arki sekoittuvat. Yläosa ei vaan kertakaikkiaan istu mun kroppaan, enkä jaksa muuten hyvää mekkoa lähteä pilkkomaan, joten lähetän sen eteenpäin. Vähän aikaa sitten näin katukuvassa saman mekon niin järkyttävällä paitayhdistelmällä, että ehkä se oli viimeinen niitti meidän yhteiselle tarinalle… 😀

Kuvattujen vaatteiden lisäksi korjauspinoon päätyi muutama jakku, joista yhdestä siirrän nappeja sisäänpäin, toista pitää saman verran suurentaa. Kaksi jakkua lensi myös erinäisiin jatkotoimitusosoitteisiin. Projektin lopuksi henkaroitavat vaatteet mahtuivat kaappiin niin hyvin, että siirsin myös iltapuvut samaan kaappiin. Toisaalta projektin jäljiltä lattialle jäi tämä pino korjattavia, jotka toivottavasti sujahtavat takaisin henkarikaappiin pian.

On totta kai itselle hyvä, kun korjausompeluiden lisäksi isommatkaan modistukset eivät ole ongelma. Toisaalta ilman käsillä tekemisen taitoa mun kaapissa tai koko maailmassa ei olisi ollut suurinta osaa näistä. Hymyilyttää, kun ajattelen jatkossa valjastavani taitoni ”vain järkevien vaatteiden ompeluun”. Hahahaha. 😀 Aion kyllä tuottaa iloa itselleni ja kanssaihmisille jatkossakin näillä upeilla tai ”upeilla” luomuksillani.

Jos sä haluat, että tehdään sun vanhasta vaatteesta taas käyttökelpoinen niin ota yhteyttä. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *